Uuden ajan kielisuihku kaiken ikäisille
– kielikorva haaveesta harjoittelun kohteeksi
 
Luonnollinen tapa oppia kieltä lähtee liikkeelle puhutusta kielestä. Die Aktionskarten 100 on kielisuihkumainen saksan kielen oppimisympäristö, jossa sanat ja rakenteet tulevat tutuiksi jo paljon ennen kuin ne esiintyvät ensimmäistä kertaa kirjoitettuina. Ajatuksena on, että tekemällä oppii, ja että ”kielikorva” on koko ajan aktiivisen harjoittelun kohteena.
 
 
Die Aktionskarten 100 opettaa saksan kielen keskeistä sanastoa monipuolisesti pelimäisessä ympäristössä. Aktiiviseen kuunteluun perustuvien toiminnallisten harjoitteiden kautta ohjelma vahvistaa kuullunymmärtämistä sekä sanaston ja perusrakenteiden hallintaa. Mikä parasta, harjoittelu kasvattaa uskoa omiin kykyihin kielenoppijana.
 
 
”Rakastan ohjelmaa, koska voin nolostumatta arvata väärin eikä kukaan oikea ihminen saa koskaan tietää, kuinka tyhmä ja hidas oikeasti olen. Virheestä ei sakoteta, vaan ohjataan eteenpäin, ja oikeasta vastauksesta palkitaan. Vaikka "opettajani" on syntyperäinen ranskankielinen, tiedän ettei kukaan ei naura tai hermostu, koska oikeasti sanoja jankkaa aina yhtä pirteä ja kohtelias tietokoneohjelma.”
 
Tiedetoimittaja ja psykologi Tuija Matikka, kommentteja TurmpCards 100 -ohjelman ranskankielisestä versiosta – Cartes d'atout 100
 

 

Kuule, näe, tee! Die Aktionskarten 100 -ohjelman
OPPIMISPOLKU tehoaa jokaiseen oppimistyyliin.

 

 

 
12 aihepiiriä ja oppimispolkua
108 interaktiivista tehtävää

 

Die Aktionskarten 100 -ohjelman sanasto on peruskoulun opetussuunnitelman ytimestä. Aiheina ovat kodin ja harrastusten ympäristöt, joihin liittyvä sanasto sisältyy useimpiin koulu- ja kurssikohtaisiin opetussuunnitelmiin.

 

Klikkaa tästä tarkastellaksesi sanastoa
 
 

 

Milloin ja missä vain – syntyperäinen opastaja auttaa kotona ja koulussa  
 
Die Aktionskarten 100 on oivallinen väline itsenäiseen harjoitteluun. Opettajana toimii kohdekieltä äidinkielenään puhuvan oppaan ääni – kokonaisin lausein, tietokoneen kärsivällisyydellä, ja niin monta kertaa kuin on tarve. Työskentely ohjelman parissa todistetusti vahvistaa kielenoppijan luottamusta itseensä ja omaan kielitajuunsa. Tehtäviä voi tehdä milloin ja missä tahansa, niin monta kertaa kuin haluaa. Ohjelman helppokäyttöisyys tekee itsenäisestä opiskelusta mutkatonta.
 
Ohjelman voi myös nivoa helposti osaksi oppilaitoksen opetusta lisä- tai vaihtoehtomateriaalina. Sen hyöty ei rajoitu tietokoneen äärelle, vaan sen käyttöä on helppo laajentaa luokkahuoneeseen tai kotiin. Siitä on runsaasti apua myös heterogeenisten opetusryhmien eriyttämisessä – sekä ylös- että alaspäin.
 
 
”Jos halutaan tehokasta oppimista, on selvää, että oppilas, joka on tietokoneen ääressä harjoittelemassa vaikkapa englannin asioita, vastaa puolen tunnin aikana useampaan kysymykseen kuin puolen vuoden aikana luokassa. Kone syöttää kysymyksiä sitä vauhtia jolla oppilas ehtii vastaamaan. Oppilas tekee töitä koko ajan. Luokkatilanteessa hän voi uinua koko tunnin ja vastata ehkä yhteen kysymykseen, jos opettaja puolestaan on hereillä.”
 
Maarit Korhonen, Herää, koulu!, Into Kustannus 2014
 
   
Kokeile ohjelmaa