| Lingonetin yhteistoiminnalliset
työkalut ja mediakasvatus
Lingowalk Editor |
|
Kun kotikaupungista tai omasta oppilaitoksesta halutaan kertoa
ystävyyskouluille ulkomailla, Internetissä toimiva
Lingowalk on oivallinen keino. Sama koskee luokkaretkiä,
yritysvierailuja, opintokäyntejä tai luontopolkuja
– virtuaalikävelyjen muodossa niistä jää
mielenkiintoinen dokumentti, jonka avulla voi jakaa kokemukset
myös muiden kanssa. Tekemällä omia Lingowalk-aihioita
oppilaat ja opiskelijat voivat harjoituttaa erinomaisesti kieli-
ja mediataitojaan.
Valmis Lingowalk toimii mainiosti esittelymateriaalina, esimerkiksi
erilaisten kansainvälisten ja kotimaisten projektien puitteissa,
mutta keskeistä on sen funktio kielenoppimisaihiona. Esimerkiksi
Vaasassa asuva opiskelija voi opiskella venäjää
kävelemällä virtuaalisesti Imatran kaduilla venäjänkielisten
oppaiden johdolla paikallisten 9. luokkalaisten toteuttamana.
Yhteinen, oppilaitosten rajat ylittävä työskentely
ja oppiminen korostuu, kun jaetaan muille oppilaitoksille vapaasti
sellaisia oppimisaihioita, joita on itse ryhmäprojektien
puitteissa luonut.
Lingowalk Editorin periaatteisiin ja teoreettisiin lähtökohtiin
voi tutustua lukemalla seuraava artikkeli:
CREATING
VIRTUAL CITY TOURS FOR CULTURAL STUDIES IN LANGUAGE LEARNING
– A CONSTRUCTIVIST APPROACH
Oman kielikävelyn toteuttamiseen sisältyy monia työvaiheita,
joilla ryhmän kaikki oppijat pystyy sitouttamaan tasapuolisesti
prosessiin. Toiset paneutuvat esimerkiksi käsikirjoittamiseen,
toiset taas tekniseen työskentelyyn tai valokuvaamiseen.
Oman kielikävelyn luominen harjoituttaa lukuisia eri mediataitoja
aina kuvan- ja äänenkäsittelystä sisällöllisesti
mielenkiintoisen käsikirjoituksen luomiseen.
Keskeiset työvaiheet tekoprosessin aikana:
- Tutustutaan yhteen valmiiseen kielikävelyyn (ks linkkilista
alla)
- Valitaan luokan/ryhmän kanssa toteutettavan kielikävelyn
aihe, paikka, alustava reitti ja tietenkin kieli
- Suunnitellaan pienryhmissä ja lopuksi yhdessä
lopullinen reitti
- Kuvataan reitti digitaalikameralla (pienryhmissä joko
opetuksen aikana tai vapaa-ajalla)
- Valitaan lopulliset kuvat kävelyä varten
- Kirjoitetaan käsikirjoitus jokaiselle näkymälle
(esim. taas pienryhmissä tai itsenäisesti kotityönä)
- Korjausten ja vertailukierrosten jälkeen nauhoitetaan
käsikirjoitus (puhujia voi olla vapaavalintainen määrä),
opettajan kanssa harjoitellaan ensin ääntämistä
- Nauhoitettu materiaali pätkitään tarpeellisiin
osiin
- Äänet, kuvat ja tekstit syötetään
Lingowalk Editoriin oppilaitoksen tietokoneluokassa, jonne
editori on etukäteen asennettu
- Testataan lopputulos
- Valmiin Lingowalk-aihion voi ladataan oppilaitoksen palvelimelle
ja linkittää omille kotisivuille
- Verkossa olevasta aihiosta voi ilmoittaa myös Lingonetille,
jolloin linkitämme sen sivuillemme. Näin syntyy
ajan myötä laaja materiaalipankki erikielisiä
kielikävelyjä
Valmiita kielikävelyjä, joihin voi ennen
omaa tuotantoprosessia tutustua:
Londonwalk
Oppilaiden
tuotokset
Två
promenader i Stockholm
|